Olen surullinen. hämmentynyt. melankolinen. onni ei ole lähellä minun olematta kuitenkaan onneton. kämppikseni tunnusti hänen "kaverinsa" olevansa käytännössä poikaystävä. ainoa syy miksei hän kertonut aikaisemmin oli että hän epäili minun oikeasti ihhoavan tyyppiä. niin varmaankin vieläkin. ja sanoi että et kaisinä todellakaan kuvitellut että me ollaan vain ystäviä kaiken tämän ajan jälkeen.. muuten vaan mutta hän itse vakuutti niin jatkuvasti tai sitten tiuski kun yritin kysyä asiasta. nyt olen siis tunteettoman ja typerän lisäksi vielä naurunalainen ja loukattu. enkä osaa olla onnellinen heidän puolestaan. kämppikseni voisi hyvinkin eristää minua elämästään. ja kun olen vielä niin vittumainen että tungen siihen osaan hänen elämästään minun ongelmanani en ihmettelisi. olen kateellinen. haluaisin että hän näyttäisi minun merkitsevän hänelle yhtä paljon kuin hän minulle. en halua jäädä toiseksi. enkä halua olla mustasukkainen hänen poikaystävälleen. onko huonompaa ystävää. kuin minä