Itkin.. en jotenkin näe ratkaisua tälle tilanteelle. En voi mennä vain kotiin, koska siellä voisin ehkä hyvin ja en ehkä enää ikinä pystyisi lähtemään, tai edes pääsisi minnekään muualle opiskelemaan. Silti jääminen vuosiksi ei tunnu vaihtoehdolta. Jos taas muuttaisin Helsinkiin jonkun ihme sisun ja voimanponnistuksen avulla.. tämä tunne ei välttämättä lähtisi mihinkään. Entä jos parantuneena huomaisin lähtemisen olleen suuri virhe ja paluu olisi silti mahdotonta? Yritän keksiä konkreettisia vaihtoehtoja tilanteelleni, mutta kaikki tuntuu mahdottomalta. Oikeasti haluaisin lähteä nyt kotiin.. luovuttaa.. tai jäädä jouluun asti tehden vain yhtä tehtävää, jonka koen innostavaksi.. todeta, että muut aineet voivat jäädä, minähän lopetan. Parin viikon päästä on uusintatentti siitä jonka jätin väliin enkä halua mennä tai jaksa lukea.. en jaksa.. eilen olin niin onnellinen. Aurinko paistoi ja tarrauduin elämään kuin se olisi viimeinen päiväni, siltä se nyt tuntuukin. Kävelin tarrautuneena äitiini, itkin astuessani junaan ja vaikka yritin peitellä sitä, luulen, että hän huomasi. Ei yhtään jaksaisi nyt taistella.. jäädä vain tänne katsomaan elokuvaa. Miten voin meikata, jos itken. En koe mitään velvollisuutta tätä kaupunkia kohtaan yrittää. Ajatukseni poukkoilevat vain kahden asian välillä: miten en halua, pysty noudattamaan mitään aikatauluja koulussa ja miten en voi jäädä, saada kursseja kasaan jos en noudata aikatauluja. Tunti koulun alkuun.. jäänkö lukemaan kirjaa vai.. kait minun on pakko lähteä mutta jos alan itkeskelemään, on pakko lähteä.

Olen vain rasite kaikille.. en haluaisi ottaa itse koskaan mitään vastuuta.. vain lomailla ja pitää hauskaa muiden rahoilla. En ole ikinä työskennellyt päivääkään eikä olisi välttämättä väärin olettaa, etten edes kykene. Olen hemmoteltu, mutta silti niin hauras että puserrun pienenkin paineen alla, jopa kesällä, kun olin terve. En kestä elämää. Enkä todellakaan kestä nykyisyyttä. Luulen, että oikeasti yritän itsemurhaa ennen kuin täytän 25. Olen ällöttävän riippuvainen äidistäni ja kykenemätön itsenäiseen elämään, edes soittamaan puhelimella.

13:20 En lähtenyt kouluun, en pystynyt. Olen vakavasti alkanut miettiä kotiin palaamista, onko minulla oikeutta? Olisi todella kiva, jos joku haluaisi antaa asiasta mielipiteen. Onko väärin luovuttaa näin helposti? Ei kai voimattomuuden tunne oikeuta mua olemaan heikompi kuin kaikki muut. Olenko vain laiska tai muuten vain tyhmä, kun näin helposti haluan jättää ihan hyvän opiskelupaikan? Onko se halveksuttavaa, kun en jaksa edes yrittää pärjätä yksin. Onko minulla oikeutta luovuttaa heti, kun todetaan lievä masennus? Se, että joulu lähestyy, ei yhtään auta. Olen aina ollut kotona ennen joulua, se on mielestäni vuoden ihaninta aikaa. Ja nyt.. en tiedä.