Juon aamukahviani ja lähden kouluun. Näin ankeaa unta.. siksi oli paljon helpompi nousta ylös kuin toissapäivänä, jolloin näin unta perhelomasta ja ihanista kavereista. Itkin sitten eilen. Ihan hyvä. Olen kuukaudessa laihtunut jotain 5 kiloa (ja yhden viikon vietin kotona syöden leivoksia ym.). Vielä toinen samanlainen niin.. en tiedä. En tiedä kuuluisiko juuri minun saada aika nuorisopsykiatrille. En ole niin sekaisin kuin minun mielestäni kuuluisi olla. Nytkin olen aivan tasapainoinen ja normaali. Viime viikon alku oli vaan niin helvettiä, että oli pakko hakea apua, mutta oikeuttaako se viemään muiden aikaa, kun ongelma on, että olen Välillä masentunut ja toivoton ja että Välillä itkeskelen. On jotain, mutta se (masennus) ei ole vielä niin vakavaa, että kokisin ansaitsevani lääkityksen ja terapiaa. Oloni kyllä ironisesti viime viikolla parani, kun kävin "puhumassa" (annoin lapun johon olin kirjoittanut vapaamuotoisesti ongelmiani) terkkarille. Että en tiedä pitääkö tieto avusta minua alitajuisesti pinnalla. Ja kun tarkemmin ajattelee, ei tämä viikko ole ollut vielä niin erilainen viime viikon tuntien itkeskelysessioihin verrattuna, itkinhän maanantaina ja eilenkin, vain lyhennettynä versioina. Lyhennettyinä luultavasti tämän blogin takia. On joku mistä on harmitonta vastuuta, johon purkaa ongelmiaan ja mietteitään. Pelottaa vaan jos puhun lääkärille ja päätän aloittaa syömisen.. olen tehnyt niin jo kerran elämässäni ja siitä syntyi pohjat niin suurelle ahdistukselle ja itsevihalle, että aloin viiltelemään.. ja tavallaan syömättömyys on itsetuhoisuutena sen korvike, että.. nyt kuitenkin olen turta enkä aio syödä ennen lounasta koulussa, jolloin aina syön lähes niinkuin ennenkin.