pitäisi varmaan muuttaa otsikkoa.. en ole enää onneton.. opiskelussani siis.. jotain pohjalla uinuvaa melankolisuutta ei voi päästä pakoon mutta voin sanoa olevani onnellinen.. viime syksyn painajainen on ohi.. olen siitä melko varma ainakin tässä hetkessä ja lähitulevaisuudessa.. luin kommentin edelliseen kirjoitukseen.. nousi pala kurkkuun kun puhuit niin kauniisti. kiitos. en ole tänne vähään aikaan kirjoitellut, edes käynyt lukemassa. siitä kait voi päätellä että olen onnellinen.. ei ole aikaa tai taipumusta analysoida itseään joka valveillaolon sekuntti..

kyllä, olen löytänyt ystävän.. todella hyvän ja aidoimman mitä olen koskaan tavannut. en koe olevani hänen arvoisensa ja vähän aikaa sitten vielä yritin saada hänet myöntämään kokoajan miten ärsytän häntä.. ettei hän todella voi pitää minusta.. olin hullun mustasukkainen ja otin kaiken hyvin henkilökohtaisesti. nyt olen jo oppinut luottamaan häneen. minun täytyy.. haluan olla hänen arvoisensa enkä yrittää ajaa häntä pois. muutimme yhteen. asumme nyt aivan keskustassa valtavassa kaksiossa. vuokra on halvempi kuin opiskelijakämppien, asummehan pikkukaupungissa. on parempi että on tuttu ihminen kokoajan lähellä. ei voi eristäytyä tai lähteä kenenkään huomaamatta. opettajat sanoivat minulle kehityskeskustelussa että minussa on tapahtunut suuri muutos.. rakastan käydä koulua.. viime syksynä he keskustelivat että "tuo tyttö ei koskaan hymyile".. en voi uskoa että opettajat huomasivat.. on käsittämätöntä..

nyt olen kotona.. välit isään hieman kireät.. menneiden takia pelkään ja varon häntä.. uskon ettei hän ymmärrä yhtään miksi.. välillä tulee hetkellisesti lukiomaisia ahdistusolotiloja lievinä.. nyt olen täällä viikon.. on kait vähän liikaa