Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan heräsin onnellisena, en tiedä miksi en saanut unta. Heräsin 5:30. Ehkä se oli nälkää, ehkä tämä blogi tai innostus molemmista. Tai sitten se oli sitä, että tänään samainen kaveri, joka viikonloppuna todisti idioottimaisuuttani, pyysi eilen tai sanoi, että voitais tehdä yksi minulta täysin tekemättä jäänyt tehtävä yhdessä uudestaan koulun jälkeen. Eli hän ei välttämättä pidä minua täytenä sekopäänä tapahtuneen takia, toivotaan, tai sitten se on sääliä, mikä myöskin on mahdollista sillä en saa luulla itsestäni liikoja. Tai sitten jännitän tämän päivän tehtävää, jossa näen vartaloni eron parin-kolmen viikon takaiseen. Toisaalta niin näkevät opettaja ja äsken mainitsemani kaverikin joten olen antanut itselleni luvan syödä tänään normaalisti aamupalaa ja lounasta, ehkä odotinkin sitä (miten epäviehättävä ajatus). Ja miten vähän syöminen lopulta vaikuttaakaan tässä vaiheessa, mutta vie ehkä "sairaan" olon, jos olenkin huomattavasti laihtunut ja maha kuitenkin pullottaa hieman, mietin puuroa ja sokeria (jonka söin viime perjantaina päivälliseksi/lounaaksi koska pystyin). Oikeastaan olen ainoastaan syömättä, koska pystyn. Söisin ilomielin, jos asuisin perheeni kanssa tai jonkun muun tiiviin ryhmän kesken. Syön aina muiden ihmisten seurassa normaalisti, kotona varsinkin, vaikkakin tunnen oloni hieman epätasapainoiseksi jälkeenpäin, koska siinä ei lopulta ole järkeä, etten tunne syyllisyyttä. Ellen ole sitten niin puritaaninen marttyyri, etten syö koska en ole kotona, jonne koen kuuluvani.