Cipralex.. hain heti apteekista.. nauratti koko asia.. minä syön mielialalääkettä. Pelottaa hieman ottaa ensimmäinen tabletti, lähden huomenna puoli seitsemältä Helsinkiin. Kiva saada sivuoireita siellä. Mutta silti.. hienoa saada lääkitys. Tuntuu vihdoinkin, että minut otetaan vakavasti, että minua ymmärretään. Se mies oli oikein taitava, kysyi lähes täysin oikeat asiat.. tuntui, että hän jopa välitti eikä, kuten olin pelännyt, todennut masennustani "liian lieväksi" tai jotain. Söin koulussa lounasta, kasvislasagnea, lempiruokani. Oli hyvä, että söin. Aamulla heikotti ja tärisin niin, että pelkäsin, etten pääsisi kouluun pyörtymättä. Selvisin ihan hyvin.. lounaan jälkeen oli jopa hyvä olo. Pelkäsin että liiankin hyvä ottaen huomioon, että olin menossa tapaamaan psykiatria masennuksen, itsetuhoisuuden ja ahdistuksen takia. Yritin olla nauramatta kohteliaasti, pitää itseni reunalla, että osaisin kertoa ongelmistani. Tajusin siellä, etten tarkkaan muistanut miltä minusta oli tuntunut viime päivinä.. täyttä tyhjää. En syö tänään enää, huomenna kahvi ja matkalla se kuivunut ruispala, en tiedä loppupäivästä. Milloinkohan tuon tabletin tarkalleen voi ottaa, milloin on ilta.. meneeköhän se alas. Pieni tabletinpuolikas, mutta silti. En osaa oikein niellä pillereitä. Se mies ei kysynyt mitään syömisestä, olisin halunnut kehuskella, järjetöntä. Koen kait, että itsetuhoisuudessa on jotain ihailtavaa, haluaisin saada ystäviltänikin jotain vääritynyttä kunnioitusta sekopäisyydestäni. Tai sitten haluaisin, että he kärsisivät.. ystäväni tekivät minulle inhottavia asioita lukiossa.. tai sitten ne vain tapahtuivat.. saan silti syyttää. Vihaan erästä ystävääni, minulla ei ole mitään kunnioitusta sitä narsistia kohtaan (hän oikeasti sopii määritelmään täydellisesti). Silti tapaan häntä huomenna, iloisesti puhuen, koska ystäviä ei ole koskaan liikaa ja koska hän on valovoimainen persoona kuhan ei vaan päästä liian lähelle. On jotenkin apaattinen olo, kuuluu hyvin paljon masennukseen.. ei jaksa eikä huvita tehdä mitään ja luovutan pienimmänkin vaikeuden edessä (yritän pakata laukkua). Mitäköhän olisi tapahtunut, jos olisin yrittänyt lukea kokeeseen.