Hyvä viikko.. uusi jakso ja kaikki on sujunut. Olen kiinnostunut, jopa innostunut parista kurssista. Tänään en mene kouluun koska lähden Helsinkiin.. väsyttää. Tavallaan olisin halunnut jäädä tänne. Entiset kaverit.. se tuntuu lähes kokoajan hieman teeskennellyltä. Ei jaksaisi lähteä, mutta toisaalta taas haluan. Menen Nuorten filosofiatapahtumaan.. haluan kuulla jo Jäätteenmäkeä joten pitää lähteä aikaisemmin. Lauantaina hirveästi kiinnostavia aiheita. Täällä koulukaverit menevät aina baareihin viikonloppuna.. tuntuu, että jään jostain paitsi aina, kun lähden. Piti äänestää ennakkoon tämän takia. Toinen kerta, kun äänestin. Olisin halunnut äänestää jo europarlamenttivaaleissa, mutta täytin liian myöhään. Muistutan kaikkia äänestämisestä.. unohdin sanoa kämppikselle, että äänestää, pitää toivoa, että hän muistaa. Olen katsonut paljon vaalitenttejä.. koitan yrittää Helsingistä takaisin niin, että näen vaalivalvojaiset. Nyt olen masentunut.. kai.. en enää osaa erottaa sitä väsymyksestä tai ahdistuneesta lannistuneisuudesta jota tunnen välillä.. juon kahvia.. pitäisi pakata. Ostin eilen Suomalaisen alennusmyynnistä paljon kirjoja.. johdatus filosofiaan.. Firenze matkaoppaita.. Kirjoittaminen tai elämä (vaikuttava kirja) ja Vallankumous! kirjan. Kaikki kiinnostaa, mutta energia ei välttämättä riitä..se ei koskaan riitä. Lukemattomia kirjoja kaapissa jo kymmenen. Koitan jos junassa jaksaisin lukea johdatusta filosofiaan.. kiinnostaa mutta kaikissa kirjoissa jotka olen aiheesta löytänyt teksti on joko täysin käsittämätöntä tai tylsää. Yritän löytää sen kirjan joka herättää intohimon.. Kahvi ei auta.. tunnen olevani itserakas.. leuhka. Pelkään, että kaikki luokkakaverit halveksivat minua sen takia. En osaa ottaa muita huomioon.. kysyä miten heidän päivänsä meni.. lakata kehumasta ulkomaanmatkoilla.. uusilla koneilla.. äidin tukirahalla.. matkoilla ja omilla projektisuunnitelmilla sekä kiinnostuksilla.Pelkään, että puhun kokoajan itsestäni ja muut alkavat vihaamaan minua sen takia.. täällä monella ei ole mitään ja kehuni ja sympatiani tuntuvat usein läpinäkyvän teeskennellyiltä. Olen pohjimmiltani ilkeä eikä minua usein vain kiinnosta vaikka koitan olla kohtelias ja kysyä muiden koulutyösuunnitelmista jos valitan omistani kymmenen minuuttia.. en tiedä. Taitamattoman psykologini aika on maanantaina. En tunne olevani tarpeeksi pahoinvoiva ja hänen pintaa raapaisevat kysymyksensä mites on mennyt ja oletko harkinnut jotain harrastuksia, näytät jo sopeutuneen, ei se ole lääkkeen ansiota, ongelma ratkaistu, eivät herätä minussa luottamusta kertoa oikeista ongelmista jotka putkahtavat välillä esiin vakavampana kuin koti-ikävä on koskaan ollut. Menen lukkoon eikä mikään tunnu ongelmalta.. voin hyvin.. eikä minulla tunnu olevan oikeutta olla siellä.. tunnen syyllisyyttä.. Kotona varsinkin tunsin juurettomuutta.. en nähnyt elämässä mitään intoa tai tarkoitusta.. missään kaupungissa en tuntunut voivan hyvin eikä mikään asia tuntunut tarpeeksi tärkeältä edes nousta.. en pysty sanomaan tätä ääneen.